Etsi
  • Jaakko Antikainen

Heidi Antikainen maajoukkuerinkiin ja hollantilaiseen pyöräilytiimiin


Nuori maantiepyöräilijä nojaa polkupyörään talvisessa maisemassa
Talvella voi treenata vaikka cyclocrossarilla. Kuva: Jaakko Antikainen.

Nuori maantiepyöräilijä Heidi Antikainen on valittu alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkueryhmään.


Maajoukkueryhmät muodostuvat ajajista, joilla on tavoitteellista toimintaa kohti kansainvälisiä kilpailuja sekä arvokilpailuja. Pääsy tähän viiden nuoren naisen ryhmään on 16-vuotiaan Antikaisen mukaan osoitus luottamuksesta.


– Uskoisin, että maajoukkuevalinnassa painavat aktiivinen osallistuminen kisoihin, luottamus minun motivaatiooni ja tietysti hyvät tulokset, arvioi Antikainen.


Sanoille on vahvasti katetta myös näyttöjen osalta, sillä viime kaudella Antikainen voitti N16-sarjassa maantieajon kultaa ja aika-ajon hopeaa. Ratapyöräilyssäkin tuli menestystä: kultaa sekä 500 metriltä että 2 kilometriltä.


Maajoukkuekomennuksen lisäksi Heidi Antikainen on saanut tulevalle kaudelle kiinnityksen hollantilaiseen Restore Cycling Ladies -tiimiin. Pääosa tulevasta kaudesta kuluukin ulkomailla.


– Hollannissa on isompia lähtöjä, jopa sata ajajaa samassa. Taso on muutenkin kovempi ja kilpailuja on enemmän. Valmistautuminen kauteen on sujunut hyvin ja olen pysynyt terveenä. Odotan jo kovasti tiimin leiriä Mallorcalla helmikuun lopussa, hehkuttaa Antikainen.


Nuoresta iästään huolimatta Heidi Antikainen on jo suhteellisen kokenut kilpapyöräilijä. Hän on ajanut Cycle Club Helsingin (CCH) väreissä 9-vuotiaasta saakka. Kotimaan kilpailuihin hän osallistuu edelleen kasvattajaseuransa CCH:n lisenssillä.

0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki